torstai 29. joulukuuta 2016

CHRISTMAS HOLIDAYS IN ALABAMA


Merry Christmas! 
Joululoma onkin melkein kokonaan vietetty Alabamassa. Host vanhempani ovat Alabamasta kotoisin ja kaikki suku asuu siellä, joten jouluksi mennään aina Alabamaan. Ajomatka sinne kesti noin 12 tuntia, mutta meni ihan sujuvasti, koska itse ainakin nukuin yli puolet matkasta. Ajettiin Mississippin ja Louisianan läpi ja oli mielenkiintoista katsoa miten maisemat muuttuivat. Alabama näyttääkin jo aika erilaiselta, enemmän mäkiä ja kukkuloita, sekä metsää. Myöskin naapurustot ovat mun mielestä nätimpiä. Talot ovat isoja ja enemmän uniikkeja, sekä takapihat isompia. Teksasissa koko naapurusto näyttää suunnilleen ihan samalta. 
Liikuttiin kahden kaupungin välillä, Birmingham ja Gadsden. Vierailtiin molempien host äidin sekä host isän puolen sukulaisten luona. Ensimmäiset kaksi yötä oltiin Birminghamissa hotellissa, seuraavat kolme Gadsdenissä mummin luona, seuraavat neljä yötä Birminghamissa host isän siskon luona ja vielä yksi yö taas samassa hotellissa. Tutustuin todella moneen uuteen naaman, niin moneen etten todellakkaan muista kaikkia nimiä, mutta oli mielenkiintoista tutustua koko sukuun. 
Vietettiin paljon aikaa vain sukulaisten kanssa hengaillen, syötiin hyvissä ravintoloissa käytiin katsomassa jouluvaloja ja pelattiin pelejä, joista yksi oli "pie face", jossa saat kermavaahtoa naamaan jos käy huono tuuri. Jouluaattona vietettiin joulua host äidin puolen kanssa ja Joulupäivänä lähdettiin ajamaan aamulla isän puolen luokse viettämään joulua. Käytiin joulukirkossa ja vaihdettiin lahjoja. Pääsin syömään oikein kunnon "southern" ravintolassa, jossa kaikki olikin aika lailla friteerattua tai muuten rasvaista. Käytiin keilaamassa ja katsomassa jotain puutarhaa, joka tosin on kuulemma näitimpi kesällä. Viimeisenä iltana käytiin vielä osan suvun kanssa syömässä, jonka jälkeen istuttiin yhdessä host äidin veljen luona. Sitten lähdettiinkin jo ajamaan takasin kotia. Alabamassa huomasin myös kuinka kaikilla oli kunnon "Southern accent". Taisi omaankin puheeseen vähän tarttua. 
Alabamassa tuli oltua vähän yli viikko ja vaikka oli tosi kivaa, niin olin myös aika valmis palamaan jo kotiin omaan sänkyyn. Hirveästi ei tuntunut lomalta kun ei oikeen hirveästi saanut levättyä. Itsellä ei myöskään missään vaiheessa tullut sitä joulufiilistä ja tuntui kuin joulu olisi vaan mennyt ohi tänä vuonna. Saattoi johtua siitä, että meillä ei oikein ollut mitään perinteistä perheen keskeistä joulua kun mentiin vaan koko ajan perheestä toiseen. Silti oli kiva vaihtelu perinteiseen jouluun ja oli kiva nähdä Alabamaa, joka muistuttaa mua vähän enemmän Suomesta. 

2016 alkaa tulla loppuunsa ja tähän vuoteen onkin mahtunut paljon! Hyviä ja huonoja hetkiä, mutta enemmän kuitenkin niitä hyviä. Vuonna 2016 tartuin itseäni niskasta kiinni ja tein varmasti yhden rohkeimmista päätöksistäni tähän menneessä. Hyppäsin koneeseen ja jätin kaiken tutun ja turvallisen ja lähdin rakentamaan uutta elämää maailman toisella puolella. Vaikka ei aina ole ollut helppoa, voin kuitenkin sanoa, että ehdottomasti yksi parhaimmista päätöksistäni. 
Saa nähdä mitä vuosi 2017 tuo tullessaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti