keskiviikko 1. helmikuuta 2017

KLEIN OAK WOMENS SOCCER


OAK'EM !
Nyt kun kausi on kunnolla alkanut niin voin tulla kertomaan vähän lisää jalkapallon pelaamisesta täällä.
Jo ihan alusta asti tiesin, että halusin tietenkin jatkaa jalkapallon pelaamista täälläkin. Mun koululla (Klein Oak) on yksiä parhaimpia naisten soccer toimintoja koko alueelta ja koulun jalkapallo joukkue on tosi vahva. Viimevuonna taisivat voittaa koko sarjan. Tämän vuoksi myös koulun joukkueeseen on aika vaikea päästä mikä huoletti mua ainakin tosi paljon alussa, koska halukkaita tyttöjä oli paljon. Jalkapallo alkoi heti ensimmäisenä koulupäivänä syksyllä. Täällä itse season alkaa vasta joulun jälkeen ja varsinaiset Try-outit joissa päätetään virallisesti lopulliset joukkueet olivat joulukuussa ennen joululomaa. Kuitenkin jo ihan lukuvuoden alussa oli try-outit, jotta pääsit edes mukaan pre-seasoniin, joka on siis pelkkää harjoittelua jouluun saakka. Jo ensimmäisellä kouluviikolla ja heti ensimmäisissä treeneissä puolet tytöistä sai häädöt koska ei ollut riittävästi kuntoa. Pre-season tuntui tosi pitkältä ja kun viimein oli loppullisten try-outtien vuoro, vielä noin kolmas osa pelaajista jotka olivat olleet mukana pre-seasonissa, joutuivat jäämään ulos joukkueesta. Itse kuitenkin selviydyin joukkueeseen ja joulun jälkeen homma lähti sitten kunnolla pyörimään. Täällä kuri on tiukempaa ja pelaajien täytyy sopia tiettyyn kuvaan ja on selvät säännöt miten pelaajien kuuluu käyttäytyä. 
Harjoitukset on joka päivä koulun aikana (40 min) ja sitten suoraan koulun jälkeen. Normaalisti koulu loppuu 2.30pm mutta harjoitusten takia päivät pitenee noin 4-4.15pm. Lisäksi pelit on joka tiistai ja perjantai. Viikonloppuna en sitten teekkään juuri mitään koska koko keho on ihan yli väsynyt. Silti olen nauttinut! Pelejä on ollut nyt jo 3, joista viimeinen oli eilen. Voitettiin 2-0 ja tein 3 maalia, joista yhtä ei hyväksytty. Mutta oli kyllä hyvä fiilis pelin jälkeen! :D Myöskin pelipaikka on vaihtunut, Suomessa pelasin topparia, täällä olen aina kärjessä tai hyökkäävänä keskikenttänä ja olen kyllä tykännyt tosi paljon! 
Lisäksi ollaan joukkueen kanssa tehty erilaisia hyväntekeväisyys juttuja ja joka viikko on Team dinner jonkun luona. Pelipäivinä pitää käyttää ihan vaan edustusta varten tarkoitettuja paitoja ja muutenkin täällä on semmonen kunnon amerikkalainen spirit ja ollaan ylpeitä siitä jos edustetaan koulua.
Panthers for life !




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti